
Vekara-Varkaus 15 vuotta
Lasten kesätapahtuma
Vuodesta 1995 järjestetty Vekara-Varkaus on pitkin
ja poikin Varkauden kaupunkia levittäytyvä lasten ja koko perheen
tapahtumaviikko. Tapahtuma tarjoaa lapsille tilaisuuden nousta lavalle
laulun, lausunnan, tanssin ja draaman toteuttajina.
Työpajat tarjoavat elämyksellisiä tarinoita ja
toiminnallisia tuokioita eri kädentaitojen parissa. Leikkimieliset
kilpailut, tilaisuudet ja Lehtevämiehen puistokonsertti ovat koko
perheen käyntikohteita. Ylpeästi kotikutoisen Vekara-Varkauden
tarjonnasta osa on maksutonta ja loput edullista.
Kesän 2009 Vekara-Varkaus tarjosi 27 erilaista
työpajaa, joissa opeteltiin taitoja ja tieteitä.
Tapahtumia, kilpailuja ym. oli tarjolla yhteensä 21 erilaista.
Tämä matalan osallistumiskynnyksen periaatetta
kunnioittava tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden omakohtaiseen tekemiseen
ja taitojen kartoitukseen. Monipuolisuus, edullisuus ja lasten näkökulma
ovat vekaraviikon järjestäjien ohjenuora.
Vekara-Varkaus luotiin Varkauden kaupungin
kulttuuritoimiston aloitteesta ja sen pääkoordinaattorina, vastuullisena
markkinoijana sekä päätuottajana toimii kulttuuritoimisto. Tapahtuman
toteutuksessa on mukana järjestöjä, Varkauden kaupungin yksiköitä,
yrityksiä sekä lukuisia muita yhteistyötahoja. Vekara-Varkaus on
lämminhenkisen yhteistyön tulos.
Lasten Päivä –palkinto 2006
Opetusministeriö myönsi Vekara-Varkaus –lastentapahtumalle Lasten Päivä
2006 –palkinnon tunnustuksena lasten ja nuorten taidekasvatuksen ja
harrastustoiminnan edistämisestä.
Tapahtuman satuhahmo Lehtevämies toivottaa kaikki
lapset vanhempineen tervetulleiksi Varkauteen vekaraviikolla.
Vuoden
2009 Vekara-Varkauden yhteenlaskettu kävijämäärä oli 21.680.
Opetusministeriö tukee Vekara-Varkaus –tapahtumaa.
Vekara-Varkaus kuuluu Finland Festivals –ketjuun.
Tapahtuma kirjailija Jukka Itkosen
sanoin:
Vekara-Varkauden aika:
Kesä on saapunut, leudosti tuulee,
lauluja, soittoa kulkija kuulee.
Värikäs viikko kuin sateenkaari,
työpajat, konsertit, seikkailusaari.
On Vekara-Varkauden aika.
Lehtevän miehen voit tavata siellä
kadulla, puistossa tai rantatiellä.
Kukkaset kukkivat, koivikko lehtii,
vekarat kaikkea puuhata ehtii.
On Vekara-Varkauden aika.
Äiti tai isä, ukki tai mummi
voi olla Vekara-Varkauden kummi.
Nauru on herkässä, tärkeily puuttuu,
riemujen paikaksi kaupunki muuttuu.
On Vekara-Varkauden aika.
Tiedämme kaikki, niin pienet kuin suuret,
lapsena luodaan ne elämän juuret.
Viikko on vietetty, sunnuntai koittaa,
puistossa bändit taas lapsille soittaa.
Lapsetkin laulavat, ja yksi seikka;
heiltäpä onnistuu myös kuperkeikka.
On Vekara-Varkauden aika!
Kiitämme vuoden 2009 yhteistyökumppaneita:
Carelian Caviar Oy
Ekotori, Varkaus
Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiiri ry
Forumin Kauppiasyhdistys ry
Harjurannan kesäteatteri
Harjurannan kyläyhdistys ry
Järvikylä/Famifarm Oy
Kirjapörssi
Kommin Kummit ry
Kotileipomo Björn
Kuvansin Kalastus ja Metsäsätysseura ry
Kylpylähotelli Kuntoranta
Käsityökeskus / Taito Shop, Varkaus
Könönpellon Martat ry
Lastenkulttuurikeskus Lastu
Lastenkulttuurikeskus Verso
Lasten LukuVarkaus 2009 -lapsiraati:
- Julia Fabritius
- Jutta Karjalainen
- Jose Koistinen
- Katri Laitinen
- Kalle Moisio
- Eevert Salmi
Leppävirran Virkistysuimala Leppäkerttu Oy
Lumihukat ry
Mainiot Martat ry
MaNe –tuote Pieksämäki
McDonald’s
Partio-Unnukka ry
Pitkälahden Martat ry
Päiviönsaarelaiset ry
Ravintola Kaks Ruusua
Soisalo-opiston kuvataidekoulu ja Tanssikellari
StoraEnso Oyj, Varkauden tehtaat
Suomalainen Kirjakauppa, Varkaus
Svenska skolan i Varkaus
Tanssikoulu Pikkujoutsen
TeknoKids –hanke
Tinttara ja Tänttärä -työryhmä
TSL:n Varkauden opintojärjestö ry
UNICEF Varkauden paikallisryhmä
Vapa Varkaus ry
Varkauden ev.lut. seurakunta/lapsityö
Varkauden Kauppakatuyhdistys ry
Varkauden kaupunki
- kaupunginkirjasto
- liikuntapalvelut / Essit ja Allut –projekti
- maakäyttö/maa ja mittaus
- museot
- taidemuseo
- Uimahalli Ilopisara
- ympäristönsuojelutoimisto
Varkauden Luonnonystävät ry
Varkauden Naisvoimistelijat ry
Varkauden Osuuspankki
Varkauden Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry
Varkauden Seudun Huuliharpistit ry
Varkauden Talvionkijat ry
Varkauden Tarmo ry:n painijaosto
Varkauden Teatteri
Varkauden Vaaputtajat ry
Wanha asema
Warkaus Hot Heel Country Dancers
Warkauden Kassiopeia ry
Warkauden Lehti
WJK-96 / pojat
WJK Juniorit ry
Tuula Andersson
Sonja Haapakoski
Hannu Janhunen
Aulikki Jääskeläinen
Pauli Ketola
Marianne Kettunen
Tarja Kiviluoto
Katriina Leväinen
Arja Malmberg
Petri Pietiläinen
Esko Ropponen
Esko-Pekka Tiitinen
Tuula Tiitinen
Petri Tikanmäki
Riina Turunen
Jussi Vänttinen
|